EU pakottaa Ruotsin muuttamaan asunnon myyntivoiton verotusta

Tuore lakiehdotus antaa Euroopan unionin alueella uuden asunnon ostavalle mahdollisuuden siirtää myyntivoiton verottamista.

Jos henkilö on myynyt asuntonsa Ruotsissa ja muuttanut uuteen asuntoon vaikkapa Suomeen, ei hän tähän asti ole saanut myyntivoiton verotuksesta lykkäystä.

Suomeen muuttava saa lykkäystä myyntivoiton verotukseen vain, jos hän ostaa Suomesta talon - tai onnistuu löytämään asumisoikeusasunnon.

Euroopan unionin yksi kolmesta perusvapaudesta on ihmisten oikeus vapaasti liikkua unionin sisällä. Siitä huolimatta Ruotsi on tähän asti perinyt myyntivoiton veron maastamuuttajan asuntokaupoista, vaikka henkilö olisikin muuttanut unionin sisällä ja ostanut uudessa kotimaassaan aiempaa kalliimman asunnon.

Sen takia unioni tukisti Ruotsia ja vaati sitä muuttamaan lainsäädäntöään. Nyt hallituksen ehdotus uudesta verotuslainsäädännöstä on nyt tullut. Siinä ehdotetaan uuden, unionin ajattelutavan mukaisen lain astuvan voimaan vuoden 2007 helmikuun alusta lähtien.

Ehdotus toimii samaan tapaan takautuvasti kuin muukin verolainsäädäntö, joten uusi laki koskisi siis asuntokauppoja, jotka on tehty ulkomaille muuton takia vuodesta 2002 alkaen, kertoo ministeriösihteeri Anna Johansson finanssiministeriöstä.

SR Sisuradio/Marjaana Kytö
marjaana.kyto@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".