Suomen kieli säilyy Uumajassa

Yliopistojen välinen uusi vastuujako kansallisista vähemmistökielistä ei vaikuta suomen kielen opetukseen Uumajassa. Näin sanoo Uumajan yliopistoa esityksen valmistelleessa kuuden yliopiston työryhmässä edustanut Jonas Carlquist. Suomen kielen opetus jatkuu yliopistossa ennallaan, vaikka vastuu suomen kielestä siirtyy muualle, Carlquist vakuuttaa.

Kansallisten vähemmistökielten ja niin sanottujen pienten kielten tulevaisuutta yliopistoaineina selvittänyt työryhmä jätti esityksensä uudesta vastuujaosta hallitukselle viime viikolla.

Esitys aiheutti huolta suomen kielen opetuksen ja tutkimustyön tulevaisuudesta Uumajan yliopistossa. Raportissa todettiin, että Uumajan yliopisto ei enää halunnut erityisvastuuta suomen kielestä.

Vastuuta suomen kielestä esitettiin sen sijaan Tukholman ja Uppsalan yliopistoille. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivätkö muutkin kuin vastuuyliopistot voisi jatkossakin tarjota kaikkien haluamiensa kielten opetusta vastuukieltensä lisäksi. Erityisvastuun jako on hallituksen tapa taata, etteivät tietyt niin sanotut pienet kielet katoa kokonaan Ruotsin yliopistoista, toteaa ryhmän puheenjohtaja, Tukholman yliopiston rehtori Kåre Bremer.

Jos hallitus hyväksyy yliopistojen esityksen, saa siis Uumajan yliopisto vapaat kädet päättää, jatkuuko suomen kielen opetus ja tutkimustyö ylipistossa. Yliopiston humanistisen tiedekunnan varadekaani Jonas Carlquist vakuuttaa, että opetus jatkuu ennallaan ainakin niin kauan kuin opiskelijoita riittää.

Yliopistojen laitosten varat jaetaan opiskelijoiden perusteella, joten jos opiskelijamäärä laskee roimasti, ei kuitenkaan ole takeita siitä, että opetus jatkuu muissa kun vastuuyliopistoissa.

SR Sisuradio/Kaisa Vuonokari
kaisa.vuonokari@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".