Saamelaisperspektiivi mukaan opetukseen

Ruotsin opettajakoulutusta tulisi muuttaa niin, että opettajat oppisivat kehittämään ja vahvistamaan lasten kielellistä taustaa ja vähemmistöidentiteettiä nykyistä paremmin.

Tätä ehdottavat Luulajan teknisen yliopiston ja Kautokeinon saamelaiskorkeakoulun tutkijat, jotka ovat tutkineet saamelaiskoulujen tapaa kehittää oppilaiden kultturellistä ja kielellistä identitettiä. Näin kertoo tutkija Gunilla Johansson.

Luulajan teknisen yliopiston ja Kautokeinon saamelaiskorkeakoulun tutkijat ovat yli kolmen vuoden ajan tutkineet Jokkmokin ja Gällivaaran saamelaiskoulujen tapaa vahvistaa ja kehittää oppilaiden saamelaista identiteettiä ja kielenkehitystä. Tutkijoiden mukaan myös saamelaiskouluissa on perinteisesti vallinnut enemmistöyhteiskunnan normi, eivätkä opettajat ole uskaltaneet hyödyntää omaa kultturellista tietotaitoaan opetuksessaan. Myös Ruotsin kouluvirasto peräänkuulutti vuonna 2003 tehdyssä saamelaiskoulujen arvioinnissa saamelaisperspektiiviä saamelaiskoulujen opetukseen.

Tutkimusprojektin aikana koulujen opettajat ovat saaneet opastusta ja heitä on rohkaistu käyttämään myös epätavallisia menetelmiä opetuksessaan. Oppilaat ovat esimerkiksi osallistuneet poronvasojen merkintään koulupäivinä ja saaneet viettää koulupäiviä sukulaistensa kanssa, jotka ovat opettaneet heille saamelaisia perinteitä, esimerkiksi käsitöitä.

Projektin avulla opettajien varmuus omasta roolistaan lasten kielen ja kulttuurin tukijoina on kasvanut. Tutkijoiden mielestä Ruotsin opettajakoulutusta pitäisikin muuttaa niin, että se antaisi kaikille opettajille valmiuden vahvistaa lasten identiteettiä - toimivat he sitten kansallisten vähemmistöjen kouluissa tai kouluissa, joissa on lapsia monista eri kulttuureista. Kysymyksessä on lasten oikeus taustaansa, sanoo Luulajan teknisen yliopiston pedagogiikan lehtori Gunilla Johansson.

SR Sisuradio/Kaisa Vuonokari & Kristina Nutti
kaisa.vuonokari@sr.se
kristina.nutti@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista