Ruotsin Suomalainen levittäytyy vauhdilla

Ruotsin Suomalainen -sanomalehti vahvistaa asemiaan. Tuoreimman levikintarkastuksen mukaan lehden levikki on miltei kymmenen tuhatta kappaletta.

Lukipa sanomalehtien levikkitilastoa miten päin tahansa, on Ruotsin Suomalainen -lehdestä vain hyvää kerrottavaa. Lehden levikki on noussut vuoden 2006 aikana kaikkiaan 1 100 kappaleella, mikä tekee lehden levikistä maan kolmanneksi nopeimmin laajenevan. Vain Svenska Dagbladetin ja Västerbottningen -lehden levikit ovat lisääntyneet numerollisesti enemmän.

Prosentuaalisesti Ruotsin Suomalainen -lehden levikki on lisääntynyt 13,9 prosenttia, mikä sijoittaa lehden koko maan kymmenenneksi suurimmaksi harvemmin kuin päivittäin ilmestyvien lehtien taulukossa. Numeräärisesti lehden levikki oli viime vuonna keskimäärin 9000 kappaletta, mikä ei ole sekään koko totuus, sanoo lehden vastaava julkaisija ja päätoimittaja Tapani Kekki.

Levikintarkastus vahvistaa levikin vahvistumisen ja kymppitonnin läheisyyden: kun Ruotsin Suomalaisen levikki oli tammi-huhtikuussa 8 700 kappaletta, ja syys-joulukuussa
9 400. Lehden päätoimittaja Tapani Kekki pitää levikin vahvistumista työn tuloksena.

SR Sisuradio/Marjaana Kytö
marjaana.kytö@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista