Matkoilla apua myös toisen EU-maan lähetystöstä

EU-kansalaiset voivat matkustaessaan EU:n ulkopuolella saada apua minkä tahansa EU-maan edustustosta. Ruotsinsuomalaisten on syytä lisäksi muistaa, että pulmatilanteissa apua tulee hakea ensi sijassa oman asuinmaan edustustosta, sanoo Suomen Tukholman suurlähetystön konsuliosaston päällikkö Vesa Häkkinen.

Moni luulee, että kansallisuus ratkaisee, minkä lähetystön puoleen pitää kääntyä, mutta Vesa Häkkinen painottaa, että asuinmaa on kansallisuutta tärkeämpi tekijä kaikissa muissa paitsi passi- ja asiakirja-asioissa.

Suomella ja Ruotsilla on omat edustustonsa useimmissa maissa, mutta harvinaisemmissa matkakohteissa, kuten monessa Afrikan maassa, pohjoismaalaiset saattavat joutua kääntymään toisen EU:maan lähetystön puoleen.

SR Sisuradio/ Maynie Rantala
maynie.rantala@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista