Ruotsinsuomalaiset tyytyväisiä Leijonborgin päätökseen

Kansanpuolueen puheenjohtaja Lars Leijonborg jättää tehtävänsä. Hän eroaa syyskuun puoluekokouksessa. Leijonborgilla ei omasta mielestään ole enää tarpeeksi tukea puoluepiireissä. Ruotsinsuomalaisten puolueaktiivien keskuudessa päätös otettiin vastaan tyytyväisenä. Sekä entisen valtiopäiväedustajan Heli Bergin että nuorisoliiton aktiivin Kira Repkan mielestä päätös oli oikea.

Kymmenen vuotta kansanpuoluetta johtanut Lars Leijonborg sanoi vielä sunnuntaina, että hän haluaa jatkaa puheenjohtajana, vaikka osa puolueen aluejaostoista oli vaatinut hänen eroaan. Puolueen suurin jaosto ja Leijonborgin oma piiri, Tukholman läänin liitto, ilmoitti kuitenkin Leijonborgille sunnuntai-iltana, ettei se enää tue hänen ehdokkuuttaan, koska puolue tarvitsee uudistusta.

Myös toiseksi suurin aluejaosto Skånen piiri otti kantaa uuden puheenjohtajan puolesta. Leijonborg teki johtopäätöksen, ettei hänelle enää ole tarpeeksi tukea uudelle kaudelle asettumiseksi.

Keskustelu Leijonborgin seuraajasta on jo alkanut. Kaikkein vahvimpana ehdokkaana pidetään kouluministeri Jan Björklundia.

- Björklund olisi ruotsinsuomalaisesta näkökulmasta paras vaihtoehto, sanoo puolueen entinen valtiopäiväedustaja Heli Berg.

SR Sisuradio/Kaisa Vuonokari
kaisa.vuonokari@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista