Paluumuuttajia odottavat Suomen sairasvakuutusmaksut

Suomi jatkaa sairausvakuutusmaksujen perimistä Ruotsin paluumuuttajilta. Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen linjauksen mukaan kyse ei ole kaksoisverotuksesta, vaikka paluumuuttajaeläkeläiset ovat jo työvuosinaan maksaneet vastaavia maksuja Ruotsissa.

Suomessa sairausvakuutusmaksua peritään 1,5 prosenttia eläkesummasta. Esimerkiksi 10 tuhannen kruunun suuruisesta kuukausieläkkeestä maksu on 1800 kruunua vuodessa. Suomen sosiaali- ja terveysministeriö perustelee kantaansa Ruotsista saadulla selvityksellä, jonka mukaan palkoista kerätyillä maksulla ei ole ollut tarkoitus kattaa eläkeaikana syntyviä sairauskustannuksia. Apulaisosastopäällikkö Carin Lindqvist-Virtanen sanoo kuitenkin, ettei kaksinkertaisista maksuista ole kyse. 

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se

Lue myös

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista