Puolueet erimielisiä vähemmistöjen perustuslaillisista oikeuksista

Valtiopäiväpuolueet ovat jakautuneita kannoissaan kansallisten vähemmistöjen mainitsemisesta Ruotsin uudessa perustuslaissa. Perustuslakiselvitys, joissa puolueilla on edustus, ottaa kantaa asiaan puolentoistavuoden kuluessa. Kansanpuolue, keskustapuolue ja vasemmistopuolue puoltavat ainakin periaattellisella tasolla vähemmistöjen huomioimista perustuslaissa. Keskustapuolueen edustaja Kerstin Lundgren korostaa, että kansalliset vähemmistöt tarvitsevat pysyvän ja vankan suojan.

Keskustapuolueen lisäksi myös kansanpuolue ja vasemmistopuolue ovat aikaisemmin valtiopäivillä vaatineet kansallisille vähemmistöille perustuslain suojaa. SR Sisuradion kartoitus osoittaa, että nämä puolueet ainakin toistaiseksi edustavat tätä linjaa myös perustuslakiselvityksessä.

Ainoa puolue, joka tässä vaiheessa sanoo suoraan vastustavansa ajatusta, on moderaatit.

- Kansallisten vähemmistöjen mainitseminen perustuslaissa voisi johtaa siihen, että muut ryhmät kokevat itsensä poissuljetuiksi, sanoo moderaattien edustaja selvityksessä, Henrik von Sydow.

Sosiaalidemokraatit, ympäristöpuolue ja kristillisdemokraatit eivät vielä ole ottaneet kysymykseen kantaa.

SR Sisuradio/Kaisa Vuonokari
kaisa.vuonokari@sr.se