Uusi menetelmä estämään naisten päihderiippuvuutta

Naisen omat vaatteet, eli Novat -menetelmä esitellään torstaina erilaisten riippuvaisuuksien ehkäisyä pohtivassa kansainvälisessä kokouksessa Tukholmassa. Tämä 13-askelinen ohjelma tähtää siihen, että nainen tiedostaisi oman riippuvuutensa ja oppisi hallitsemaan omaa elämäänsä, kertoo toiminnanjohtaja Helena Palojärvi.

Tämä Yhdysvalloissa alunperin kehitetty Naisen Omat Vaatteet - eli Novat -ohjelma on yksi monista ohjelmista, joka yrittää saada ongelmaisen ihmisen löytämään itse ratkaisun omaan riippuvuuteensa tai vasta uhkaavaan riippuvuuteen.

Reilun kymmenen henkilön ryhmässä on aina yksi alan ammattilainen, tässä tapauksessa Naistenkartano -yhdistyksen edustaja, ohjaamassa keskustelua. Nämä ryhmät kokoontuvat kerran viikossa puolentoista vuoden ajan ja sinä aikana pitäisi uusi minuus ilman riippuvuutta löytyä.

Ongelmana voi olla haitallinen riippuvuus lääkkeistä tai päihteistä tai vaikka pakonomainen käyttäytyminen, kuten liiallinen kiltteys.

Riippuvaisuusongelmiensa kanssa kamppailevat ihmiset voivat osallistua oma-aputoimintaan, mutta pahimmat ongelmat ohjataan muualle, Naistenkartano ry:n toiminnanjohtaja Helena Palojärvi kertoo.

Naistenkartano-yhdistys on toiminut vuodesta 1995 lähtien.

Suomen raha-automaattiyhdistys rahoitti viime vuonna Naistenkartanon toimintaa noin kahdella miljoonalla kruunulla. Tällä summalla yhdistyksen neljä henkilöä ohjasi kolmeakymmentä ryhmää.

SR Sisuradio/Kaarina Wallin
kaarina.wallin@sr.se