Suomenkieliset osastot harvinaista vanhusherkkua

Vain 12 Ruotsin kunnassa toimii suomenkielisiä vanhustenhoito-osastoja, osoittaa Ruotsin radion SR:n tekemä kyselytutkimus.

Tutkimuksen mukaan kolmasosassa kunnista työskentelee suomen kieltä taitavaa vanhustenhoitohenkilökuntaa.

Yksi harvoista kokonaan suomenkielisistä osastoista löytyy Distansgatanin vanhainkodista Boråsista.

- Minä tykkään, että täällä on ollut hyvä, ja olen hyvin tyytyväinen, sanoo Distansgatanin asukas Helena Leppänen.

- Olen ollut täällä niin kauan, että en edes itsekään muista, sanoo Boråsin Distansgatanin asukas Helena Leppänen.

Distansgatanin vanhustenkodin vahtimestari Seppo Ranta soittaa haitaria vanhainkodin sisäpihalla. Vanhustenkodissa on kolme kokonaan suomenkielistä osastoa, ja viisi ruotsinkielistä.

Ruotsin radion tekemän kyselyn mukaan suomenkieliset osastot ovat harvinaisia Ruotsin vanhustenhoidossa. Niitä on vain 12 kyselyyn vastanneista 234 kunnasta. Kolmessa tapauksessa kyse on lisäksi yksityisen säätiön tai yrityksen tarjoamasta, ei kunnallisesta, hoidosta.

Sörmlantilaisessa Oxelösundissa asuu kolmisen sataa ruotsinsuomalaista vanhusta, mutta suomenkielistä hoitoa ei tarjota.

Kunnan sosiaalijohtaja Monica Agnedalin mukaan hoidon tarpeessa olevia vanhuksia on kunnassa tällä hetkellä vain kaksi. Sjötångenin vanhainkodin vastaavan sairaanhoitajan Terhi Iho-Savolaisen mukaan oikea lukema on kuitenkin ainakin kahdeksan. Hän on yrittänyt ehdottaa kunnalle suomenkielisen osaston perustamista.

- Asia tuli esille, kun aloimme tehdä remonttia. Kysyin, eivätkö vanhukset voisi olla samalla osastolla tai samalla käytävällä, mutta en ole saanut minkäänlaista palautetta.

Niiden 12 kunnan ohella, joissa toimii suomenkielisiä osastoja, on 62 kunnassa suomenkielistä vanhustenhoitohenkilökuntaa joko kotipalvelun, omaishoidon tai ruotsinkielisten osastojen piirissä.

Suurin osa näistä kunnista toteaa, että pystyy tarjoamaan suomenkielistä hoitoa suurimmalle osalle sitä tarvitsevista.

Ruotsin radion kyselyn mukaan 2/3 Ruotsin kunnista ei siis tarjoa minkäänlaista suomenkielistä hoitoa vanhuksille. Yleensä tätä perustellaan kysynnän, tai kielitaitoisen henkilökunnan puuttella. Kyselytutkimukseen osallistui 234 kuntaa, eli reilut 80 prosenttia kaikista Ruotsin kunnista.

Ruotsinsuomalaisen keskusliiton arvion mukaan ruotsinsuomalaisia, hoitoa tarvitsevia vanhuksia on tällä hetkellä koko maassa noin 3500, ja määrä lisääntyy nopeasti.

SR Sisuradio/Tiina Laitila Kälvemark      tiina.laitila@sr.se

SR Sjuhärad/Kennet Öhlund               kennet.ohlund@sr.se

Lisää aiheesta: sverigesradio.se/ekot

Kunnat, joissa toimii kokonaan suomenkielisiä vanhainkoteja tai vanhustenkotiosastoja

Borås

Fagersta

Göteborg

Haaparanta

Lindesberg, Linköping

Motala

Nacka

Skövde, Stockholm, Södertälje

Uddevalla

Ruotsinsuomalaisten keskusliiton RSKL:n mukaan suomenkielisiä osastoja on lisäksi seuraavissa kunnissa, jotka eivät osallistuneet SR:n kyselyyn:

Eskilstuna

Gävle

Huddinge

Köping

Olofström

Västerås

Kunnat, joiden vanhustenhoidon piirissä on SR:n kyselyn mukaan suomenkielistä hoitohenkilökuntaa:

Ale, Arboga, Avesta

Bjuv

Degerfors

Ekerö, Enköping

Flen

Gislaved, Grums

Emmaboda

Hagfors, Hallsberg, Hallstahammar, Hammarö, Haninge, Hedemora, Helsingborg, Håbo, Härryda, Höör

Karlskoga, Katrineholm, Kiiruna, Kristianstad, Kungsör

Landskrona, Lerum, Lidköping, Ljungby, Ludvika

Malmö, Markaryd, Mölndal

Nora, Norrköping, Nykvarn

Pajala

Smedjebacken, Solna, Sollentuna, Sundbyberg, Sundsvall, Surahammar, Söderhamn

Tibro, Trollhättan, Trosa, Tyresö, Täby

Uppsala, Uumaja

Vänersborg, Värmdö, Västervik, Växjö

Åtvidaberg

Älvkarleby

Örnsköldsvik, Östersund, Östra Göinge, Övertorneå

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.