Kauhavalaisia hevosenpääpuukkoja ostettiin tuliaisina Ruotsiinkin asti /Kuva:Turkka Huhtala

Suomalainen puukko kelpaa ruotsalaisillekin

Puukko leimataan osaksi suomalaista kulttuuria.

Suomen puukkopääkaupungissa, Etelä-Pohjanmaan Kauhavalla on Suomen vankin puukkoperinne - ja perinteen etunenässä Iisakki Järvenpään puukkotehdas.

Puukon historia Ruotsissa on kuitenkin synkkä.

Ruotsissa 80-luvun lopulla puukkoja mustamaalattiin, ja rikostapauksissa ruotsalaislehdistö teki puukosta syntipukin. Iisakki Järvenpään suora perillinen, sanoo nykyisen puukkotehtaan toimitusjohtaja Inkeri Huhtala.

Tänä päivänä puukot menevät Ruotsissa kaupaksi. Ruotsinsuomalaiset jopa hehkuttavat suomalaisten puukkokytköstä. Ruotsalaiselle ei kuitenkaan kelpaa suomalainen puukko sellaisenaan, vaan lahden tälle puolen halutaan jotain omaa, jotain varta vasten meille tehtyä.

SR Sisuradio/Turkka Huhtala
turkka.huhtala@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".