Yksi alkio riittää koeputkihedelmöityksessä

Ruotsin koeputkihedelmöityksen hyviä tuloksia yritetään levittää muun muassa Etelä-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Suomessa ja Ruotsissa tehty tutkimus osoittaa, että lapsen saannin todennäköisyys koeputkihedelmöityksessä ei kasva, vaikka siinä käytetään useampaa alkiota. Yhden alkion menetelmä vähentää lisäksi sekä lapsen että naisen terveysriskejä, sanoo Karoliinisen instituutin hedelmöityshoidon professori ja tutkimusjohtaja Outi Hovatta.

Ruotsissa sosiaalihallitus on vuodessa 2003 lähtien suositellut, että hedelmöityshoidossa siirretään ainoastaan yksi alkio naisen kohtuun - eikä useampi niin kuin aikaisemmin.

Yhden alkion menetelmään siirryttiin kun suomalais-ruotsalainen tutkimus osoitti, että usean alkion siirto ei lisännyt raskauden mahdollisuutta vaan ainoastaan kaksosraskauksien määrää. Nyt Ruotsin kokemuksia yritetään levittää, jotta myös maissa, joissa edelleen siirretään kaksi tai jopa kolme alkiota, vältyttäisiin kaksosraskauksien tuomilta riskeiltä. Hedelmöitystutkimuksen johtaviin voimiin kuuluva, Karoliinisen instutuutin professori Outi Hovatta toivoo, että tieto välittyisi esimerkiksi Etelä-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.

SR Sisuradio/Kaisa Vuonokari
kaisa.vuonokari@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".