Ruotsalainen muoti myy paremmin kuin koskaan

Ruotsalaisen muodin suosio maailmalla kasvaa. Ruotsissa suunniteltuja muotivaatteita on vuoden ensimmäisen puoliskon aikana viety ulkomaille jo lähes viiden miljardin kruunun arvosta. Alan yritykset esittelevät parhaillaan uusia mallistojaan Tukholman muotiviikoilla. Muotinäytöksiä seuraa myös muotitieteen maisteriksi äskettäin valmistunut Minna Paakkulainen.

Meneillään olevat Tukholman muotiviikot keräävät tuhansia alan toimijoita - suunnittelijoita, sisäänostajia, toimittajia ja yrittäjiä - kymmeniin eri näytöksiin ja seminaareihin tämän viikon aikana.

Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta, tasatahtia ruotsalaisen muodin suosion kanssa.

Viime vuonna ruotsalaisia käyttövaatteita myytiin maailmalle 9 miljardin kruunun arvosta, ja koko tekstiiliviennin arvo oli 17 miljardia - enemmän kuin rautamalmin tai paperimassan vienti. Tälle vuodelle alan järjestöt povaavat jälleen uutta ennätystä.

Tukholman yliopistosta muotitieteen maisteriksi juuri valmistunut ja muodista kirjoittava Minna Paakkulainen seuraa tiiviisti muotiviikon tapahtumia. Hänen mukaansa ruotsalaisen muodin menestyksen salaisuus on paitsi taitava markkinointi, myös suunnittelijoiden rohkeus satsata ideaansa.

Minna Paakkulaisen mielestä ruotsalaisen muodin suosiossa on kuitenkin kyse myös muoti-ilmiöstä.

SR Sisuradio/Tiina Laitila Kälvemark
tiina.laitila@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".