Yliopistorehtorit Mälarin laakson hanketta vastaan

Valtio jakaa tukeaan suomen kielelle ja kulttuurille huolimattomasti ja huonoin perustein, kirjoittavat Lundin, Tukholman ja Uppsalan yliopistojen rehtorit, sekä Uumajan ja Uppsalan suomenkielen professorit Svenska Dagbladetissa sunnuntaina. Kirjoittajat ihmettelevät Mälarin laakson korkeakoululle annettua tukea suomalaisen kulttuurikeskuksen perustamiseen, kun samanaikaisesti yliopistojen suomenkielen ja kulttuurin opetus taistelee olemassa olostaan.
Panostaminen Mälarin laakson alueelle ei heidän mukaansa ole maantieteellisesti perusteltua, koska alueella on jo kaksi suomenkielen laitosta, toinen Tukholmassa ja toinen Uppsalassa. Erityisesti kirjoituksessa kritisoidaan perustamisen syistä sitä, että laitoksen päätavoitteena on rakentaa suomenkielen ja kulttuurin tutkimukselle omat perinteet. Rehtorit muistuttavat tällaisien perinteiden olleen Ruotsissa jo vuodesta 1894 lähtien, kun Uppsalan yliopistossa aloitettiin suomenkielen opetus. Yksittäisen tutkimuskeskuksen perustaminen sotii kirjoittajien mukaan myös niin kutsuttujen pienten aineiden tutkimuksen yhdistämis- ja vahvistamispyrkimyksiä vastaan. Rehtorit epäilevät myös tulevan laitoksen tutkimuksen laatua. He sanovat, että laitoksella tehtävät tutkimukset eivät tule olemaan tasoltaan parhaita mahdollisia, koska kriittinen keskustelu aiheesta ei toteudu laitoksen pienuudesta johtuen. Tekstin allekirjoittivat Lundin yliopiston rehtori Boel Flodgren, Tukholman yliopiston rehtori Gustav Lindencrona, Uppsalan yliopiston rehtori Bo Sundqvist, sekä suomenkielen professori Axel Groundstroem Uumajan yliopistosta ja suomalais-ugrilaisten kielten professori Lars-Gunnar Larsson Uppsalan yliopistosta.
Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".