Ulkosuomalaiset pyrkivät Suomen eduskuntaan

Ruotsalaisen kansanpuolueen turvin Suomen eduskuntaan pyrkivä Ulkosuomalaisten yhdistys esitteli maanantaina vaaliohjelmansa Tukholmassa. Ulkosuomalaisten yhdistyksen tärkein kysymys on ulkosuomalaisia koskevan tuplaverotuksen poistaminen. Samalla taitelija Arja Saijonmaa vahvisti asettuvansa yhdistyksen ehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiirissä.
Ulkosuomalaisten yhdistys vaatii myös Suomen autoveron tarkistamista, ja lisäksi että varusmiespalveluksen suorittaminen olisi ulkosuomalaisille vapaaehtoista. Yhdistys haluaa kehittää yhteistyötä maiden välillä terveydenhuoltoa ja vammaishoitoa koskevissa asioissa. Myös mahdollisuus äänestää internetin kautta halutaan toteuttaa. Kielikysymyksissä Ulkosuomalaisten yhdistys pyrkii siihen, että suomen kieli saavuttaa Ruotsissa sille annetun vähemmistöaseman. Myös Arja Saijonmaa pitää ensikädessä eläkeläisten veroasiota tärkeimpänä vaalikysymyksenään. Sisu-radion toimittaja Kaisa Vuonokari on haastatellut Arja Saijonmaata.
Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".