Postipankin neidistä pankkivirkailijaksi

Pohjoismainen pankkijätti Nordea muuttaa seitsemisenkymmentä Svensk Kassaservicen konttoria pankeiksi.

Samalla toteutetaan merkittävä koulutus, kun kolme ja puolisataa Kassaservicen työntekijää koulutetaan uuteen tehtävään Nordean lipun alla.

Uusilla konttoreilla Nordea täyttää aukkojaan verkostossaan, mutta myös kannattavuus on tärkeää kertoo varatoimitusjohtaja Frans Lindelöw.

Valtiopäivät päätti viime kesänä Svensk Kassaservicen lopettamisesta.

Kassaservice häviää suunnitelmien mukaan tämän vuoden loppuun mennessä ja konttoreiden lopettaminen alkaa kesällä.

Nordea osti aiemmin 76 Svensk Kassaservicen konttoria eli joka viidennnen. Mutta tämä vähemmistö on vastannut yli puolesta koko Svensk Kassaservicen rahansiirroista.

Svensk Kassaservicen työntekijöiden tulevaisuus on monitahoinen. Suurin osa työntekijöistä saa tarjouksen varhaiseläkkeestä, kun toiminnot lopetetaan. Nuoremmille tarjotaan tukea erityisen työllistämisohjelmalla, johon kuuluu vuoden palkka. Suurin osa Svensk Kassaservicen työntekijöistä on naisia ja keski-ikä on korkea eli 58 vuotta.

Kirsti Jansson on Kassaservicen kassanhoitajana Haningessa. Hänelle Nordean toiminta on tuttua Postin edellisistä yhteistyökuvioista eikä muutos ole suuri.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".