Kaisa Varis

Kaisa Varis käytti epoa

Kansainvälinen ampumahiihtoliitto vahvisti torstaina, että Kaisa Variksen B-näyte Saksan Oberhofin maailmancupin osakilpailusta oli positiivinen. Testitulos osoittaa Variksen käyttäneen samanlaista epo-hormoonia, josta hän kiinni vuonna 2003 Val de Fiemmen MM-hiihdoissa.

Epo on kehon luontaisesti tuottama hormoni, joka edistää veren punasolujen tuotantoa.

Asiantuntijat arvioivat, että Kaisa Varista odottaa todennäköisesti nyt elinikäinen kilpailukielto.

Kaisa Varis itse on kiistänyt käyttäneensä Oberhofissa dopingia. Hän myös moittii Kansainvälistä hiihtoliittoa sääntörikkomuksesta, kun häntä itseään ei päästetty paikalle, kun B-näyteen tutkinta alkoi.

Suomen Ampumaliitto pitää Kaisa Variksen toimintaa täysin liiton sääntöjen ja periaatteiden vastaisena. Se tiedottaa myös ettei kukaan liiton toimihenkilöistä tai luottamushenkilöistä ole mitenkään tiennyt tai myötävaikuttanut Kaisa Variksen kiellettyjen aineiden käyttöön.

Suomalaiset osallistuvat Östersundin MM-kisoihin suunnitellun vahvuisella joukkueella - Kaisa Varis ei siihen kuulu.

Suomen Ampumahiihtoliittoa sponsoroinut Ruukki on jo ilmoittanut lopettavansa yhteistyönsä liiton kanssa sponsorisopimukseen kuuluvan pykälän perusteella.

SR Sisuradio/TM
uutiset@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista