Nuorten äänistä kamppaillaan Suomen vaaleissa

Suomessa eduskuntavaaleihin valmistuvat puolueet käyvät nyt kovaa taistoa nuorten äänistä. Nuoria houkutellaan vaaliuurnille muun muassa vilauttelemalla mainoksissa paljasta pintaa. Tutkijapiireissä usko yksittäisten jippojen voimaan on kuitenkin vähäistä.
Suomessa on tänä talvena nähty mitä erikoisempia yrityksiä herätellä nukkuvaa nuorisoa vaaliuurnille. Esimerkiksi Kokoomuksessa uskotaan paljaan pinnan voimaan, puolueen vaalimainoksessa vilautellaaan eduskuntatalon edustalla auton ikkunasta paljaita pakaroita. Demareilla on taas käynnissä kilpailu parhaasta syystä jättää äänestämättä. Voittajalle on luvassa matka Pohjois-Koreaan. Myös nuoria ehdokkaita mainostetaan voimakkaasti. Nuorten äänestyskäyttäytymistä selvittänyt tutkija Hanna Wass Helsingin yliopistosta ei kuitenkaan innostu. Suosikkiväline nuorten innostamiseksi vaaliuurnille on internet. Politiikasta nuorten ehdokkaiden sivuilla ei paljon puhuta, kodeista ja harrastuksista sitäkin enemmän. Yksi kandidaatti pyrkii Arkadianmäelle kertomalla inhoavansa maksalaatikkoa. Tutkija Hanna Wass ei usko että tämän tyyppinen mainonta puree nuorisoon. Suomalaisten nuorten äänestysaktiivisuus on hiipunut vaali vaalilta aina 70-luvulta alkaen. Katri Nisula/SR Sisuradio/Helsinki
Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".