Kent tekee kotikaupungissa ylimääräisen keikan

Eskilstunalaisyhtye Kent on parhaillaan kiertueella. Kent sai erityisen lämpimän vastaanoton kotikaupungin yleisöltä, jolle on päätetty tarjota vielä ylimääräinen konsertti kesällä. Kesän aikana Kent vierailee kahteen otteeseen myös Suomessa.

Eskilstunalaisyhtye Kent on parhaillaan kiertueella. Kent sai erityisen lämpimän vastaanoton kotikaupungin yleisöltä, jolle on päätetty tarjota vielä ylimääräinen konsertti kesällä.

Monet eskilstunalaiset ihailevat Kentiä ja monilla on yhtyeen jäsenistä omia muistojakin. Eskilstunan suomalaisille Kent tietysti on erityisen läheinen, niinkuin jo eläkeikäiselle Hilkka Kanervalle.

Klassisten rokkilegendojen Elviksen, Beatlesien, Bruce Springsteenin ja Rod Stewartin tavoin ovat kenttienkin juuret pikkukaupungissa ja työväenluokassa. Se tuo heidät myös lähemmäksi, sanoo eskilstunalainen Hilkka Kanerva.

Koska liput Eskilstunassa helmikuun lopussa järjestettyyn  konserttiin loppuivat kahdessatoista minuutissa, tarjoaa Kent kotiyleisölle toisen tilaisuuden kesällä. Hilkka Kanerva ei ole tähän saakka käynyt yhdessäkään Kentin konsertissa, mutta miettii nyt heinäkuun konserttiin lähtemistä.

SR Sisuradio/Merja Laitinen               merja.laitinen@sr.se

KENT:in kiertue: 13.3 Nyköping Rosvalla Arena,14.3 Uddevalla Agnebergshallen, 15.3. Kristianstad Idrottshallen, 20.3. Växjö Tipshallen, 21. 3. Örebro Conventum Arena, 22.3. Malmö Baltiska Hallen, 23.3 Malmö Baltiska Hallen. 27.6.  Borlänge Peace & love, 28.6. Stockholm Zinkensdamms IP, 3.7. Kristiansand Quartfestivalen, 4.7. Arvikafestivalen, 5.7. Nibefestivalen, Tanska, 6.7. Ruisrock, Turku, 12.7. Eskilstuna Strömsholmen, 17.7. Tønsberg, Norja, Slottsfjellfestivalen, 18.7. Molde International Jazzfestival, Norja, 19.7. Tromsø Buktafestivalen, Norja, 25.7. Göteborg Slottsskogsvallen, 31.7. Östersund Storsjöyran, 1.8. Norrköping Lejongropen, 2.8. Korso Ankkarock, Suomi.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".