MA Numminen ja Pedro Hietanen. Kuva DP Agency.

Torstai 27.3. Alueuutiset alussa Sisu-uutiset puolelta

Viime vuonna Ruotsissa perustettiin ennätysmäärä yrityksiä ja myös pienemmillä paikkakunnilla yrittäjyys on lisääntynyt. Uusien yritysten määrän kasvusta vastaa ennen kaikkea ulkomaalaistaustaiset ja naiset. Yksi näistä naisista on Leena Ylioja Eriksson, joka viime vuonna lähes 40 vuoden työvuoden jälkeen perusti oman kirjanpitoyrityksen. Pääsy oli se, että Leena kyllästyi työnantajiin.

MA Numminen on 15 vuoden tauon jälkeen tehnyt levyn ruotsiksi. Pekka Ranta on tavoittanut MA Nummisen joka on lähdössä ensi viikolla pienelle levyjulkaisukiertueelle Ruotsiin.

Vintage ja second hand ovat sanoja, joiden avulla käytetyistä vaatteista muokattu salonkikelpoisia, pääkaduille kelpaavia muotituotteita. Tukholmalaisen second hand-vaatekaupan vuoropäällikkö Mira Dianoffin mukaan myyntivalikoimaan eksyy myös hirvityksiä, joita ei välttämättä tarvitse pukea päälleen. Toimittaja on Elina Hiltunen.

Studiossa Jyri Markkula

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".