FRIS etsii tulevaisuuttaan

Sisäisten kiistojen kanssa kamppaillut Ruotsin suomenruotsalaisten liitto panostaa nyt jäsenten tuen jälleenrakentamiseen.

Uuden hallituksen ensimmäinen toimi on järjestää jäsenille ’tulevaiskokous’ jossa linjataan liiton jatkoa, kertoo vastavalittu puheenjohtaja Hanna Lindell.

Ruotsin suomenruotsalaisten liitto FRIS valitsi maaliskuisessa vuosikokouksessaan liitolle täysin uuden hallituksen. Frisiä on viime vuoden aikana ryöpytellyt luottamuskriisi edellisen vuosikokouksen johdettua hallituksen eroon kun hallituksen uudistusehdotusta ei hyväksytty. Kesäkuussa asetettu hallitus kaatui sisäisiin yhteistyöongelmiin ja päätti lokakuussa pidetyn sovittelun jälkeen antaa paikkansa täysin uusille voimille. Välissä ehdittiin antaa monivuotiselle liittosihteerille myös kenkää.

Uusi puheenjohtaja ymmärtää identiteettiin perustuvan pienen liiton aiheuttamat tunnekuohut.

Uusi hallitus nuorentaa kuitenkin lähes 40-vuotisen liiton ilmettä, ei vain hallituksen nuorten jäsenten kautta vaan myös esimerkiksi tarjoamalla vanhemmille jäsenille tietokonekurssitusta, jotta tietoa voitaisiin levittää myös tätä kautta. Tähän on saatu projektitukea Suomenruotsalaiselta kulttuurirahastolta, joka myös on myöntänyt rahaa Frisille jaettavaksi paikallisyhdistysten toimintaan, kertoo puheenjohtaja Hanna Lindell.

Liitto on saanut kritiikkiä Tukholma-keskeisyydestään, jolloin muiden paikallisyhdistysten into liittoon on hiipunut. Nyt hallitus osoittaa tietä, uuden hallituksen jäsenistä vain yksi asuu Tukholmassa.

SR Sisuradio/Niki Bergman
niki.bergman@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista