Uusi tekstiviestikohu

"Olemme sananvapauden asialla"

Viikonvaihteessa julkisuuteen tuli tieto, että Etelä-Tukhomassa, Haningessa tehtävä Suur-Tukholma -lehti aikoo aikoo julkaista pääministeri Matti Vanhasen kirjoittamiksi väitetyt Susan Ruususelle lähettämät tekstiviestit toukokuun numerossaan. Suur-Tukholma -lehteä julkaisee samanniminen informaatioyhdistys ja lehti ilmestyy ilmaisjakeluna neljä kertaa vuodessa. Päätoimittaja Oiva Kilpeläinen sanoo julkaisupäätöksessään olevan sananvapauden asialla.

Suomen pääministeri Matti Vanhasen entiselle naisystävälleen Susan Ruususelle lähettämät tekstiviestit on julkaistu ruotsalaisella internetsivulla.  Suur-Tukholma-lehden toimittaja Seppo Isotalo sanoo YLE-uutisille, että julkaistut viestit ovat pääministerin oikeudenkäyntiaineistosta, jossa käsiteltiin Susan Ruususen kirjaa Pääministerin morsian. MTV 3:n uutisille Isotalo kertoi saaneensa teksiviestit suomalaisilta tiedotusvälineiltä.

Käräjäoikeus on määrännyt viestit salassa pidettäviksi.

Suomalainen kansainvälisen talousoikeuden instituutin tutkija Päivi Tiilikka on tuoreessa väitöskirjassaan tarkastellut aihetta otsikolla Sananvapaus ja yksilönsuoja, lehtiartikkelin aiheuttaman kärsimyksen korvaaminen. Päivi Tiilikan mukaan suomalaisessa ja ruotsalaisessa julkisuuslainsäädännössä on eroja.

SR Sisuradio/LH, JMP,LSL
uutiset@sr.se


 

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".