Suomen eläkkeiden verotus kiristyy

Uusi pohjoismainen sopimus kiristää Suomesta maksettavien eläkkeiden verotusta uusille eläkeläisille. Neljäs huhtikuuta allekirjoitettu yhteispohjoismainen sopimus antoi päivämäärän eläkkeiden verotukselle: huhtikuun neljännen päivän jälkeen elääkkeelle jääneiden verotus kiristyy. Ruotsi voi muutoksen myötä verottaa Suomesta maksettavaa eläkettä kovemmin, kertoo verosopimusaiheista vastaava Cecilia Bohlin valtiovarainministeriöstä.

Nykyisin Ruotsi ei verota Suomesta maksettavaa eläketuloa lainkaan, vaan veron perii ainoastaan Suomen valtio.

Kun uusi pohjoismainen verosopimus astuu voimaan, Suomen valtio perii ensin verotaulukkonsa mukaisen veron, aivan kuten tähänkin asti. Sen jälkeen Ruotsin verottaja arvioi, paljonko vastaavasta summasta olisi pitänyt maksaa Ruotsissa veroa, vähentää siitä Suomessa jo perityn osan, ja verottaa loput suomalaisen työeläkkeen saajalta, kertoo Cecilia Bohlin valtiovarainministeriöstä.

Muutoksen myötä eläkeläisten verotus tasoittuu siten, että sen jälkeen vain Ruotsista eläkettä saavien verotus on samalla tasolla kuin kahdesta maasta eläkettä saavien.

Ruotsin ja Suomen välillä on kuitenkin neuvoteltu poikkeus uuteen verosopimukseen. Se ei koske jo nyt eläkkeellä olevia - eli muutos ei vaikuta ruotsinsuomalaisiin, jotka saivat jo eläkettä huhtikuun neljäntenä päivänä 2008, kertoo Cecilia Bohlin.

Uusi pohjoismainen verosopimus on ensin hyväksyttävä pohjoismaiden kaikilla kuusilla valtiopäivillä. Sopimus astuu virallisesti voimaan aikaisintaan vuodenvaihteessa.

SR Sisuradio/Marjaana Kytö
marjaana.kyto@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".