Vanhainkotidelegaatio lupaa esityksiä myös ruotsinsuomalaisille

Suomenkielisen vanhustenhoidon järjestäminen ei saa jatkossa olla yhtä sattumanvaraista kuin nyt. Näin sanoo hallituksen selvittäjä ja vanhusten asumista suunnittelevan delegaation puheenjohtaja Barbro Westerholm.

Westerholmin johtama vanhainkotidelegaatio jättää mietintönsä vuoden lopulla ja tekee siinä esityksiä myös ruotsinsuomalaisten osalta.

Ruotsinsuomalaisten, tornionlaaksolaisten ja muiden, muuta kuin ruotsia äidinkielenään puhuvien ikäihmisten tilannetta kartoitetaan parhaillaan useissa valtiollisissa selvityksissä. Yksi niistä on Äldreboendedelegationen, jonka työskentelyä johtaa kansanpuolueen valtiopäiväedustaja Barbro Westerholm.

Delegaatio jättää loppumietintönsä vuoden lopulla, ja esittää siinä erilaisia malleja siitä, miten vanhusten - sekä hyvä- että huonompikuntoisten - asuminen voidaan jatkossa järjestää. Vielä ei ole selvillä, mitä delegaatio ehdottaa ruotsinsuomalaisten ja muiden kielivähemmistöihin kuuluvien vanhusten osalta. Selvää kuitenkin on, että lisää hoitopaikkoja tarvitaan, Barbro Westerholm sanoo.

Barbro Westerholmin mukaan on myös tärkeää, että omakieliseen hoitoon saadaan logiikkaa ja jatkuvuutta, nykyisellään sen järjestyminen on liian sattumanvaraista, eivätkä kysyntä ja tarjonta aina kohtaa. Tämä on huomattu myös Eskilstunassa, missä suomenkieliset dementiapaikat eivät ole täynnä samalla kun tavalliset, terveille vanhuksille suunnatut vanhainkotipaikat suomeksi puuttuvat. Torshällan Spångagårdenin suomenkielisellä dementiaosastolla työskentelevä Katja Malmström.

Hallituksen selvittäjä ja vanhusten asumista pohtivan delegaation puheenjohtaja Barbro Westerholm olisi taipuvainen kannattamaan hallituksen vähemmistöpoliittisen selvittäjän Bertil Bengtssonin ehdotusta sosiaalipalvelulain muuttamisesta niin, että se takaisi osittaisen oikeuden vanhustenhoitoon vähemmistökielillä. Delegaatiossa asiasta ei ole kuitenkaan vielä keskusteltu.

SR Sisuradio/Tiina Laitila Kälvemark/Merja Laitinen
tiina.laitila@sr.se
merja.laitinen@sr.se

 

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".