Lakon osapuolet eivät edes neuvottele

Linja-autonkuljettajien lakko jatkuu Suur-Tukholmassa toista päivää. Bussikuskien työtaistelun osapuolet eivät ole tavanneet tänään, eikä uusia neuvotteluja ole suunniteltu täksi päiväksi.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä alkanut Tukholman läänin bussilakko vaikeuttaa neljännesmiljoonan ihmisen kulkemista. Monet bussinkäyttäjät pyöräilevät töihin tai lähimmälle juna-asemalle ja moni on myös turvautunut autokyytiin. Taksiyritykset saivat maanantai-iltana monia huolestuneita puheluja, mutta vapaita takseja on kuitenkin ollut liikenteessä myös bussilakon alettua.

Internetin matkakumppaneita välittäville sivustoille on viime päivinä tullut monia ilmoituksia juuri bussilakkoon liittyen. Esimerkiksi Värmdössä asuva Eva Heistola yritti etsiä netin avulla kimppakyytiä töihin. Linja-auto on ainoa julkinen kulkuneuvo Värmdöstä Tukholmaan ja kun kimppakyytiä ei löytynyt, joutui Eva Heistola turvautumaan työnantajan apuun.

Ammattiliitto Kommunal vaatii linja-autonkuljettajille 1600 kruunun palkankorotuksia, ainakin 11 tunnin vuorokautista lepoaikaa sekä maksimi-työajan lyhentämistä puolella tunnilla 13 tuntiin. Bussinkuljettajat vaativat myös parempia mahdollisuuksia vakituiseen työsopimukseen.

Lakko koskee Tukholman läänin kaikkia linjoja, joilla liikennöivät Swebus tai Busslink. Linja-auton kuljettajien ammattiliitto Kommunal on sallinut joitakin poikkeuksia, ja esimerkiksi vanhuksille ja liikuntarajoitteisille tarkoitetut pienbussit jatkavat kulkuaan. Myös lähijunaliikennettä korvaavat linjat Tukholman ja Nynäshamnin sekä Västerhaningen välillä ajetaan normaalisti.

Mikäli linja-autonkuljettajien ammattiliitto Kommunal ja työnantajapuoli eivät pääse sopimukseen, laajenee lakko viikon kuluttua Västerbotteniin ja kahden viikon kuluttua myös Skåneen.

SR Sisuradio/Noora Mäkinen
noora.makinen@sr.se