EU-komissio huolissaan romanien syrjäytymisestä

Romanit ovat tuoreen Eurobarometrin mukaan Euroopan syrjityin ihmisryhmä.

EU-maissa toteutetun kyselyn mukaan romaneihin suhtaudutaan ennakkoluuloisemmin kuin yhteenkään muuhun vähemmistöryhmään. Nyt romanien syrjinnästä ja myös syrjäytymisestä on huolestuttu Euroopan komissiossa.

Heinäkuun alussa julkaistu Eurobarometri kertoo karua kieltä. 77 prosenttia eurooppalaisista ajattelee, että romaniväestöön kuulumisesta on haittaa yhteiskunnassa. Joka neljäs kertoo, ettei huolisi naapurikseen romania. Ero on huima muihin etnisiin vähemmistöihin, joiden muuttamisesta naapuriin on huolissaan vain kuusi prosenttia vastaajista.

Romanien syrjimisestä, joka johtaa usein myös syrjäytymiseen on nyt huolestuttu myös Euroopan komissiossa. Komissio toteaa tuoreessa, että oikeudelliset, taloudelliset ja poliittiset keinot romanien aseman parantamiseksi ovat jo olemassa, mutta nyt tarvitaan tehokkaampaa yhteistyötä EU:n, jäsenvaltioiden ja kansalaisyhteiskunnan välillä. Komissio itse aikoo näyttää mallia.

50 miljoonaisen romanikansan asema on esillä myös Brysselissä EU huippukokouksessa syyskuun puolessa välissä.

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se