Perunalle halutaan uutta nostetta

Perunan kulutusta yritetään piristää markkinointikampanjan avulla, sillä perunansyönti on vähentynyt rajusti viimeisten vuosikymmenten aikana. Hankkeeseen on varattu 10 miljoonaa kruunua, jotka saadaan EU:lta, kertoo perunaneuvoja Pirjo Gustafsson.

Perunan syönti on romahtanut Ruotsissa. Vuonna 1980 syötiin lähes 65 kiloa perunaa henkeä kohden vuodessa, nyt kulutetaan 20 kiloa vähemmän. Syitä tähän ovat kilpailevien elintarvikkeiden suosion kasvu ja muodikkaat hiilihydraatittomat dieetit. Pirjo Gustafsson löytää syitä myös perunantuottajien puolelta.

- Suurin syy on se että ollaan oltu huonoja antamaan informaatiota perunasta. Ei olla pysytty trendeissä mukana, että sitä voidaan maustaa monella tavalla. Kaikki luulee että perunaa syödään vaan ei syödäkään.

Vaan pian syödään, ainakin jos se on perunantuottajista kiinni. Markkinointikampanjan tarkoitus on nostaa perunan profiilia. Tietoa pohjoisten ruokapöytien perusvihanneksesta jaetaan niin kouluissa kuin suurkeittiöissä. Pirjo Gustafsson haluaa muistuttaa että perunan syömistä puoltavat myös ympäristösyyt. 

- Perunan täytyy olla peruselintarvike sillä sitä voidaan viljellä pohjoisissa oloissa. Sitä on mahdollista pitää lähiruokana.

Kolmivuotisen kampanjan Tavoitteena ei ole nostaa perunankulutusa kolmenkymmenen vuoden takaiselle tasolle, vähempikin riittäisi.

- Tavoitteena on nostaa perunan kulutusta viidellä kilolla. Jos siihen päästäisiin, oltaisiin tyytyväisiä.

SR Sisuradio/Pasi Myöhänen
pasi.myohanen@sr.se  

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista