Pekingin olympialaiset

Naisten jalkapallo avaa Ruotsin olympiaurakan

Pekingin olympialaisten avajaisseremonia nähdään perjantaina iltapäivällä Ruotsin aikaa, mutta varaslähtö kisoihin otetaan jo keskiviikkona.

Ruotsalaista mitalitoivoa pääsee seuraamaan jo iltapäivällä, kun naisten jalkapallomaajoukkue kohtaa järjestäjämaan Kiinan.

Linköpingissä pelaava Suomen maajoukkuepelaaja Anna-Kaisa Rantanen uskoo Ruotsin mahdollisuuksiin.

Ruotsin kanssa samassa alkulohkossa pelaa Kiinan lisäksi Argentiina ja Kanada. Vaikka Ruotsi selviäisi jatkoon alkulohkostaan, tie mitaleille on kuitenkin kivinen. Mestaruutta puolustava USA, viime syksyn maailmanmestari Saksa sekä MM-kakkonen Brasilia ovat kisojen suurimmat suosikit.

Suomen maajoukkuepelaaja Anna-Kaisa Rantaselle kisojen seuraaminen kotisohvalta on poikkeuksellisen mielenkiintoista, sillä olympiaviheriöillä kirmaa peräti kahdeksan seurakaveria. Ruotsin Damallsvenskania johtavasta Linköpingistä Ruotsin olympiajoukkueeseen mahtui peräti kuusi pelaajaa. Lisäksi seuran brasilialaisvahvistukset Cristiane ja Daniela ovat mukana maansa kisajoukkueessa.

Ruotsin ja Kiinan välinen ottelu alkaa keskiviikkona Ruotsin aikaa 13.45. Naisten jalkapallon mitalistit ovat selvillä torstaina 21. elokuuta.

Perjantaina vuorossa on kisojen avajaisseremonia ja lauantaina kisat pääsevät käyntiin toden teolla peräti 17 lajin voimin. Aikaeron myötä kisat näkyvät Ruotsin kotistudioissa aamun ja iltapäivän aikana.

SR Sisuradio/Taneli Männikkö
taneli.mannikko@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista