Poisheitetty ruoka aiheuttaa ilmastonpäästöjä

Ruuan poisheittäminen mietityttää aina, mutta moni ei kuitenkaan ajattele kaatopaikalla makaavasta ruuasta aiheutuvia ilmastopäästöjä. Ruuasta on tullut autoilun kaltainen ympäristöuhka.

Kasvatus vaikuttaa ruokakäyttäytymiseen, vaikka sodan kokeneiden sukupolvien vaikutukset alkavatkin hävitä luonnollisen poistuman myötä.

Vatsalaukut eivät ole kasvaneet, mutta ruokapakkaukset kyllä. Yksi kahden hinnalla tuotteita kerätään viikonlopuna supermarkettien hyllyiltä molemmin käsin. Ja mitä on tapahtunut vanhalle hyvälle säännölle siitä, että ruokaa ei jätetä? Edes Ruotsin elintarvikeviraston ravitsemusasiantuntija Ulla-Kaisa Koivisto Hursti ei suosittele parin haarukallisen jättämistä lautaselle

Eli edes laihduttamisella ei ruuan poisheittämistä voi perustella. Monille poisheitettävän ruuan määritteleminen on yksikertaista. Ratkaisu tehdään useimmiten kuitenkin paketissa olevan päivämäärän perusteella. Mutta päivämäärissä on eroa, kertoo Ulla-Kaisa Koivisto Hursti Elintarvikevirastosta.

Kenessä on syy, kun ruotsalaiset heittävät pois ruokaa 900 000 tonnia vuodessa ja tuottavat siten saman määrän hiilidioksidipäästöjä kuin 700 000 henkilöautoa vuodessa?

Elintarviketeollisuus ei ainakaan löysentänyt päivämääräpolitiikkaansa ICA-jauhelihaskandaalin seurauksena.

SR Sisuradio/Hanna Lindberg
hanna.lindberg@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista