Ministeri Nuder testasi euroja Haaparannalla

Tornion ja Haaparannan yhteistä Rajalla-projektia vauhditettiin perjantaina 9.5 ministerivoimin. Samalla Ruotsin hallituksen sisäistä yhteistyötä koordinoiva ministeri Pär Nuder kokeili miltä tuntuu tehdä euroilla ostoksia Ruotsin maaperällä. Nuderin mielestä rajayhteistyöstä on vain hyötyä.
Tornionlaaksolla on paljon voitettavaa, jos rajakaupungit kasvat yhteen, sanoi Ruotsin hallituksen sisäistä yhteistyötä koordinoiva ministeri Pär Nuder tavattuaan Suomen uuden kuntaministeri Hannes Mannisen. Haaparanta-Torniossa tutusmiskäynnillä ollut Nuder valmistautui ensimmäistä kertaa eläessään ostamaan euroilla jäätelöä Ruotsin maaperällä. Hän ei peitellyt myönteistä kantaansa euroon. Paikalla oli myös runsaasti lehdistöä todistamassa historiallista tapahtumaa. Kamerat kävivät kuumina kun eurot otettiin esiin. Nuder sai jäätelönsä, lehdistö kuvansa ja euron puolestapuhujat lisää mainosta. Ministerivierailun isäntänä oli Haaparannan kaupunki, jossa eurot ovat jo käytössä. Paikallisten päättäjien tarkoituksena on saada ministeri myöntämään rahallista tukea alueen kehittämiseen. (SR Sisuradio/Juha Tainio)
Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".