Huoltajuuskiistat lisääntyneet myös ruosuperheissä

Lasten yhteishuoltajuuskiistat avioerojen yhteydessä ovat lisääntyneet. Huoltajuuskiistat ovat erityisen monimutkaisia, jos vanhemmat asuvat eri maissa.

Kaikki vanhemmat eivät tiedä oikeuksiaan tilanteessa, jossa toinen vanhemmista muuttaa lapsen kanssa maasta.

Avioeron sattuessa monet Ruotsissa asuvat suomalaiset palaavat kotimaahansa. Useassa tapauksessa kyse on suomalaisesta äidistä, joka haluaa ottaa mukaansa myös parin yhteiset lapset. Ruotsiin jää mies, jolla monesti on vähäisesti tietoa siitä miten asiassa pitäisi edetä. Monet ratkaisut, jotka toimisivat samassa maassa asuttaessa ovat poissuljettuja, kertoo Tukholmassa työskentelevä varatuomari Tuula Källbäck.

Yhteishuoltajuuskiistat ovat lisääntyneet samalla kun ollaan paremmin tietoisia Haagin lapsikaappaussopimuksesta. Käytäntö oli toista ennen, kun lainpykälän mukaan kaappaukseksi luokiteltavia tapauksia sattui useita.

Taakse jätetyn vanhemman on toimittava nopeasti, jotta oikeutta voidaan käydä omassa maassa, ja jotta oikeuksiaan lapseen ei kokonaan menetä.

SR Sisuradio/Hanna Lindberg
hanna.lindberg@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".