Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på https://kundo.se/org/sverigesradio/

Talouden nousuun kuluu aikaa

Julkaistu torsdag 9 oktober 2008 kl 06.00
Foto: Adam Ihse/Scanpix.

Keskiviikkona shokin lailla Ruotsiin iskeneiden Volvon irtisanomisvaroitusten ja muiden talouden ikävien uutisten laskuja maksetaan vielä pitkään.

Pohjoismaisten teollisuustyöntekijöiden yhteenliittymä haluaa hallitukselta nyt isoja investointeja Ruotsin talouden vakauttamaiseen.

Epävarmuus tulee kestämään kuitenkin pitkään sanoo Jyrki Raina Pohjoismaiset Teollisuustyöntekijät IN -järjestöstä.

Myös yhtiöiden tasolla uuteen nousu kestää, sanoo Jyrki Raina.

Volvon henkilöautoyhtiön eilen ilmoittama säästöpaketti on yli kolme kertaa suurempi kuin vielä vajaa kuukausi sitten ennakoitiin.

Volvo kertoi eilen, että se varoittaa yli kolmentuhannen kolmensadan työntekijän irtisanomisesta.

Jyrki Raina töissä Pohjoismaiden Teollisuustyöntekijät IN -järjestössä. Yhteenliittymän muodostaa kaksikymemntäkaksi jäsenliittoa Pohjoismaissa. Jäsenliittojen 1,2 miljoonaa työntekijää edustavat metalli-, energia-, muovi-, paperi-, ja kaivosteollisuuden työntekijöitä.

Nyt tarvittaisiin myös valtion sijoituksia isoihin hankkeisiin, sanoo Jyrki Raina.

SR Sisuradio/Jorma Ikäheimo
jorma.ikaheimo@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".