Tallink-Siljan konsernijohtaja Enn Pant.

Tallink-Silja sijoittaa uuteen laivaan

Tallink-Silja sijoittaa vajaan kahden miljardin kruunun uuden risteilijän Tukholman-Tallinnan reitilleen. Keväällä liikenteeseen tulevaan suuralukseen tulee 2800 matkustajapaikkaa. Varustamo jatkaa näin hurjaa investointitahtiaan, jonka velat ovat myös painaneet yhtiön tulosta. Tallink-Siljan konsernijohtaja Enn Pant sanoo kuitenkin ettei hän ole konsernin taloudesta huolissaan.

Tallinkin sijoituslista on pitkä: yhtiö on laajentunut hotelleihin, nyt tosin vain Tallinnassa, mutta kaavailuissa on myös hotelli Tukholmaan. Äskettäin yhtiö ryhtyi myös taksiliikennöitsijäksi Tallinnassa. Raju investointitahti on toki vaikuttanut Tallink-Siljan tulokseen, mutta yhtiön konsernijohtaja ja samalla suurin osakas Enn Pant on optimistinen.

SR Sisuradio/Jorma Ikäheimo
jorma.ikaheimo@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista