Ruijan Kaiku ilmestyy talousvaikeuksista huolimatta

Tromssassa Norjassa ilmestyvä Norjan suomalaisten ja kveenien lehti Ruijan Kaiku jatkaa ilmestymistä kustannusosakeyhtiön taloussotkuista huolimatta. Vaikka marraskuun numero jäi rahanpuutteen takia väliin, joulukuun 12. päivä ilmestyy uusi Ruijan Kaiku. Päätoimittaja Liisa Koivulehto iloitsee siitä, että Norjan valtio panostaa kveeneihin tukemalla lehteä taloudellisesti.

Liisa Koivulehto on toimittanut Ruijan Kaikua sen perustamisesta lähtien 13 vuotta sitten. Muutama vuosi lehden perustamisen jälkeen perustettiin Ruija Forlag -niminen kustannusosakeyhtiö julkaisemaan lehteä.
- Lehden tulevaisuus on turvattu instituutiona. Toivotaan, että ensi vuonna lehdelle myönnetyt rahat tulisivat todella lehdelle, Koivulehto sanoo.

Ambitiot olivat muutama vuosi takaperin suuret, projekteja aloitettiin ja organisaatio kasvoi. Kun vastavalmistunut valtiotieteilijä Henrik Johannessen vuoden alussa ryhtyi johtamaan kustannusosakeyhtiön toimintaa, hän ei tiennyt miten huonossa kunnossa talous oli. Kirjanpidossa oli suuria puutteita ja projekteille ei ollut rahoitusta.

Ruija Forlagin heikosta taloudesta vastaavat siis yhtiön hallitus ja omistaja Norjan Kveeniliitto. Hallituksen puheenjohtaja Helge Huru sanoo, että tappiolliset kainun tai kveenin kielen elvyttämisprojektit on nyt lakkautettu ja ensi vuonna panostetaan ainoastaan lehden tekoon. Kustannusosakeyhtiö saattaa kuitenkin joutua pyytämään omistajalta eli Norjan Kveeniliitolta pientä lainaa.

SR Sisuradio/Maynie Rantala
maynie.rantala@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".