Skövden Volvolla tulevaisuuden toivoa

Uusi, voimakas kuorma-auto-moottorin malli ja kuorma-autojen valmistuksen aloittaminen Kiinassa ovat aseita, joilla Volvo Lastvagnar -yhtiö aikoo pitää puoliaan suhdanneherkillä kansainvälisillä markkinoilla. Skövden moottoritehtaalla vastasolmittu Kiinan-sopimus ei herätä pelkoa töiden loppumisesta, kertoo Metallin työhuonekunnan Markku Salo Sisuradiolle.
Metallin työhuonekunnan Markku Salo uskoo, että uudistukset saattavat lisätä tuotantoa Skövdessä. Tarkoituksena on, että ainakin aluksi moottoreita tai moottorin osia viedään Skövdestä Kiinaan. Vienti Kiinaan saattaa avata laajat Aasian-markkinat Volvo-lastavagnar-yhtiölle ja Markku Salo katsoo, että kun Volvon moottoreita saadaan myyntiin mailmalla voivat Skövden tehtaan työntekijät tuntea olonsa työpaikalla turvallisemmaksi. Volvo Lastvagnar-yhtiön uuden moottorimallin valmistus on keskitetty Skövdeen, mutta ainakaan vielä ei ole tietoja lisäväen työhön ottamisesta. Toivoa uuden henkilökunnan palkkaamisesta uudistukset kuitenkin antavat, sanoo Markku Salo.
Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".