Sundsvallin studiossa 13. tammikuuta Mauri Junes

Nuutinpäivään päättyi ennen 20 päivän joulurauha, tosin tänä vuonna joulurauhasta tuskin voi puhua ainakaan maailmanlaajuisesti.
Norlanti tänään sisältää seuraavaa: Norlannin Oopperan sinfoniaorkesterin Kiinan matkasta kertoo orkesterinjohtaja Marko Feklistoff. Tornion Laplia Ammattiopiston opiskelija  Saara Melaluoto kertoo siitä, mitä Torniossa näkyy Nuutin päivänä. Joulukuuset ja koristeethan heitetään silloin viimeistään pois ja kaupoissa jatkuvat alennusmyynnit., Sundsvallilainen Rauha Lindeman on tyytyväinen naistenfoorumi Sadakan toimintaan ja kuuntelijakilpailussa kysytään hyvää nuottikorvaa.

NORLANNIN OOPPERAN ORKESTERIN KIINAN-URAKKA

Uumajassa toimivan Norlannin Oopperan sinfoniaorkesteri on ollut kahden viikon konserttimatkalla Kiinassa. Orkesterinjohtaja Marko Feklistoff kehuu matkaa antoisaksi, joskin myös rasittavaksi. Kahdeviikon matkan aikana orkesterilla oli kahdeksan eri konserttia kuudessa eri kaupungissa. Matkat taittuivat bussilla, junalla ja lentokoneella.JOULU ON NYT AUTTAMATTOMASTI OHI

Joulukuuset on nyt heitetty ulos ja kauppojen joulualet ovat saavuttaneet huippuprosenttinsa. Eli kyllä joulu nyt on ohi Torniossakin, kertoo Saara Melaluoto ammattiopisto Lappiasta Torniosta.

RAUHA VIIHTYY SADAGASSA

Sundsvallilaiselle Rauha Lindemanille ulkomaalaistaustaisille naisille tarkoitettu naistenfoorumi Sadaka on merkinnyt valtavaa itsetunnon kasvattajaa. Rauha kokee voivansa olla siellä itsestään ylpeä, kun voi olla hyödyksi muille siirtolaisnaisille. Sadaka on toiminut Sundsvallissa jo 20 vuotta ja se lähti liikkeelle siirtolaisnaisten omsita tarpeista.

 

Relaterat

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".