Rauha Lindeman ja Monika Hamrin ovat naistenfoorumi Sadakassa kuin kotonaan.

13. tammikuuta Knuutinpäivänä on Sundsvallissa ollut edelleen lauhaa ja liukasta, studiossa Mauri Junes.

VOLVO IRTISANOO TYÖNTEKIJÖITÄ

Volvo on antanut tänään irtisanomisvaroituksen 1620:lle työntekijälle Ruotsissa. Volvon Uumajan tehtaalla irtisanomisvaroitus koskee 610 työntekijää ja 60 toimihenkilöä. Ennen vähennyksiä Volvolla oli Uumajassa 2250 työntekijää ja mikäli irtisanomiset toteutuvat jäljelle jää noin tuhat.

OLE VAROVAINEN NETTIOSTOSTEN KANSSA

Nettiostoksia tehdessä kannattaa miettiä ennen viimeistä klikkausta, sillä se paketti on parasta hakea ja tarvittaessa sitten palauttaa. Näin kehoittaa Norrköpingin kuluttajaneuvoja Pekka Lehtinen. Paketin ”unohtaminen”postiin tai rahtipaikkaan voi käydä tosi kalliiksi.

JOULU ON NYT AUTTAMATTOMASTI OHI

Joulukuuset on nyt heitetty ulos ja kauppojen joulualet ovat saavuttaneet huippuprosenttinsa. Eli kyllä joulu nyt on ohi Torniossakin, kertoo Saara Melaluoto ammattiopisto Lappiasta Torniosta.

RAUHA VIIHTYY SADAGASSA

Sundsvallilaiselle Rauha Lindemanille ulkomaalaistaustaisille naisille tarkoitettu naistenfoorumi Sadaka on merkinnyt valtavaa itsetunnon kasvattajaa. Rauha kokee voivansa olla siellä itsestään ylpeä, kun voi olla hyödyksi muille siirtolaisnaisille. Sadaka on toiminut Sundsvallissa jo 20 vuotta ja se lähti liikkeelle siirtolaisnaisten omista tarpeista.

Haluatko katsoa asuinpaikkasi sääennusteen?

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".