Jennifer Viksjö

Kela parantaisi paluumuuttajien sosiaaliturvaa lakimuutoksella

Suomessa kansaneläkelaitos haluaisi lieventää sairaiden paluumuuttajien eläke-ehtoja. Sisuradio kertoi puolisentoista viikkoa sitten vakavasti sairaasta paluumuuttajatytöstä, jolta Kela on evännyt eläkkeen. Kelan mukaan asia voidaan hoitaa ainoastaan lainmuutoksella ja on Jennifer Wiksjön tapauksessa yhä taipumaton.

Vaikeasti vammaisen Jennifer Wiksjön tapauksessa vastaan tuli laki, jonka mukaan ulkomailla sairaana syntyneen tulee asua Suomessa kolme vuotta 16 vuotta täytettyään voidakseen saada eläkettä. Joulun alla 16 vuotta täyttänyt Jennifer muutti Ruotsista Suomeen viisivuotiaana ja joutuu näin odottamaan eläkettä vielä kolme vuotta. Asiaa ei muuta se, että hän on ollut Suomen kansalainen syntymästään saakka.

Etuuspäällikkö Marja-Leena Seppälän mukaan laki on ehdoton, mutta toivoo siihen muutosta.

Eläkesäädösten lieventäminen oli esillä Suomessa pari vuotta sitten, kun maan kansaneläkelakia uusittiin. Silloin pykälää ei kuitenkaan haluttu lähteä muuttamaan. Kela lupaa pitää asiaa esillä keskusteluissa sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Vaikeaa, yleensä kuolemaan jo 10-vuotiaana johtavaa Hurlerin syndroomaa sairastavaa Jenniferiä lakimuutos tuskin ehtii auttamaan.

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".