EBLUL mukana EU:n kulttuuriohjelman teossa

Euroopan pienten kielten toimisto EBLUL osallistuu Euroopan unionin tulevan kulttuuriohjelman valmisteluun. EBLUL painottaa lähetevastauksessaan ensikädessä kulttuurin moninaisuuden kirjaamista ohjelmaan. EBLUL:in mukaan kulttuurin moninaisuuteen liittyy kielillinen moninaisuus ja järjestö vaatii, että vähemmistökielten suojaaminen on oltava osa ei vain EU:n koulutusohjelmaa vaan myös kirjattava unionin kulttuuriohjelmaan.
EBLUL:in Ruotsin osaston puheenjohtaja Birger Winsa sanoo Sisuradiolle, että mikäli vaatimus toteutuu voi se lisätä heikossa asemassa olevien vähemmistökielten mahdollisuuksia saada EU-tukea. Kulttuuriohjelma otetaan käyttöön vuonna 2006. EBLUL yrittää nyt saada EU:n varaamaan erityisvaroja vähemmistökielihankkeille, ja niistä varsinkin kaikkein pienimmille kielille, joihin sekä meänkieliset että ruotsinsuomalaiset kuuluvat.
Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista