Nuoret kynäniekat kilpaislle sotavuosiaiheista

Ruotsinsuomalaisten kirjoittajien yhdistyksen lehti, Liekki houkuttelee nuoria kirjoittamaan sotavuosista. Liekin kilpailuun on kutsuttu alle 30-vuotiaita. Kirjoittaa saa suomeksi tai ruotsiksi.

Vaikka kyseessä onkin ”Merkkivuosi 1809” -teemanumeron teko, on aihetta laajennettu koskemaan myös myöhempiä sotia, joissa suomalaiset ovat olleet mukana, kertoo hankkeen puuhamies Asko Sole. Liekki-lehti antaa palkinnoksi voittajalle 1000 kruunua ja paikan ensi syksynä julkaistavassa teemavuosinumerossa.

Alkujaan kilpailun oli tarkoitus loppua jo nyt helmikuun vaihteessa mutta Kirjoittayhdistyksen johtokunta päättikin, että tekstit tarvitaankin vasta elokuun alkuun.

SR Sisuradio/Kirsi Blomberg
kirsi.blomberg@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista