Valtion tuki vähemmistöille nousee

Hallituksen vähemmistöpoliittinen esitys on julkistettu tiistaina kokonaisuudessaan hallituksen kotisivuilla. Kuten SR Sisuradio kertoi jo viime viikolla, on kansallisten vähemmistöjen aseman parantamiseen varattu tänä vuonna 70 miljoonaa, tulevina kahtena vuotena yli 80 miljoonaa kruunua.

Tähän asti valtio on tukenut viittä kansallista vähemmistöä noin kymmenellä miljoonalla kruunulla vuosittain.

Hallituksen vähemmistöpoliittisessa esityksessä, joka nyt on luettavissa kokonaisuudessaan hallituksen kotisivuilla, on vähemmistöille osoitettu määräraha moninkertaistunut. Tänä vuonna 70 miljoonaa, tulevina vuosina yli 80 miljoonaa kruunua vuodessa.

Vielä ei kannata huutaa hurraata, sillä myös tavoitteet ovat nyt korkeammalla kuin aiemmin. Otetaanpa muutama esimerkki:

Suomen kielestä puhuttaessa mainitaan suomenkielisen julkisen palvelun lisääminen. Viranomaiskontaktien lisäksi on tarjottava esikoulu- ja vanhustentoimintaa joko osittain tai kokonaan suomenkielellä, samoin saamen kielellä. Valtiollisten ja kunnallisten viranomaisten pitää huolehtia suomenkielisen henkilökunnan saatavuudesta.

Saamen kielen säilyttämiseksi tulee integroitua saamenkielistä opetusta lisätä. Östersundiin ja Tärnabyhyn perustetaan Saamekäräjien johdolla kumpaankin saamen kielen kielikeskus vahvistamaan saamen kieltä.

Kaikkia kansallisia vähemmistökieliä koskevat aktiiviset elvytystoimet, joiden erityispanostuksiin osoitetaan rahaa. Tämä raha osoitetaan yksittäisille ihmisille, jotka haluavat esimerkiksi kielikylpytoimintaa, kieliprojekteihin lapsille ja heidän vanhemmilleen, sekä lukemista edistävään toimintaan. Lisää rahaa osoitetaan kaikkien kansallisten vähemmistökielien kielenhuoltoon, mutta erityisesti meänkielelle. Oppimateriaalien tuottamiseen varataan 11 miljoonaa kruunua.

Ja yleisesti on perustettava hallituskansliaan sidottu erityinen asiantuntijaryhmä, joka auttaa asiantuntemuksellaan ja kokemuksellaan kansallisten vähemmistökielien elvyttämistä.

Suomen ja saamen kielen laajennettujen hallintoalueiden muutokset ja niihin liittyvät kustannukset koskevat kuntia ja maakäräjiä. Hallitus lupaa kunnille, joita uusi laki koskee, lisää valtionapua jotta uudet kulut saadaan maksettua. Osa kokonaissummasta käytetään myös tiedotukseen kunnissa ja maakäräjillä.

SR Sisuradio/Marjaana Kytö
marjaana.kytö@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".