Peter Sunde Kolmisoppi saapuu Tukholman käräjäoikeuteen asianajajansa Peter Althinin kanssa.

"Pirate Bay on vain väline"

Pirate Bay -sivustoa vastaan käytävä oikeudenkäynti jatkui keskiviikkona kolmatta päivää. Syyttäjä on joutunut peräytymään heti oikeudenkäynnin alkupäivinä.

Sivuston taustavoimat ovat hyvin luottavaisia, sanoo yksi syytetyistä, Peter Sunde Kolmisoppi.

”Tuntuu siltä, että voitamme tämän oikeudenkäynnin. Kaikki merkit ovat positiivisia.”

Pirate Bay -oikeudenkäynti sai yllättävän käänteen heti sen alussa. Syyttäjä vahvisti keskiviikkona, että rikosnimikkeitä muutetaan. Monen mielestä tämä merkitsee käytännössä sitä, että syytteestä hävisi puolet pois. Peter Sunde Kolmisoppi pitää syyttäjän perääntymistä merkittävänä.

”Tämä osoittaa, ettei hänellä ole oikein mitään kunnollista tarjottavaa. Hänen olettamuksensa ovat olleet vääriä, ja tämä tulee johtamaan vapauttavaan päätökseen meille.”

Syyte koskee enää vain avunantoa ja valmistelua tekijänoikeussuojatun materiaalin, kuten elokuvien ja musiikin, saataville saattamiseen. Ei enää avuantoa kopioiden valmistamiseen. Syytetyt kuitenkin kiistävät jyrkästi syyllistyneensä mihinkään tikokseen. Peter Sunde Kolmisoppi vertaa Pirate Bay -sivustoa esimerkiksi postilaitokseen. He ovat toimittaneet vain välineen, jonka avulla tiedostoja lähetetään, eivätkä ole vastuussa siitä mitä sivuston käyttäjät toisilleen lähettävät.

”Me emme ole rikoksen tekijöitä, jos joku tässä nyt yleensä syyllistyy rikokseen. Sivuston käyttäjät tekevät rikoksia keskenään. Me tarjoamme vain tavan joka mahdollistaa tiedostojen lähettämisen käyttäjien välillä. Tätä voisi verrata postilaitokseen. On mahdollista lähettää kirjeitä, jotka sisältävät laittomia asioita. Tievirastokin rakentaa teitä, joilla voi ajaa liian lujaa.”

Pirate Bay väittää, että sivuston tarkoitus ei ole ansaita rahaa vaan kyseessä on harrastus. Mainostuloista saadut varat on käytetty sivustoon tarvittavaan laitteistoon. Syyttäjän mukaan pienetkin mainostulot merkitsevät sitä, että toiminta on ollut kaupallista.

Vaikka Pirate Bay häviäisikin oikeudenkäynnin ei tämä merkitsisi muutosta tiedostojenjakoon. Internetissä on lukuisia muita, täsmälleen Pirate Bayn tavoin toimivia sivustoja. Ja tekniikka kehittyy niin nopeasti, että  lähitulevaisuus tuo todennäköisesti tulleessaan täysin uusia tiedostonjakotapoja.

Pirate Bay- sivusto ja tiedostojen jako jakaa mielipiteitä, ja suurimmat mielipide-erot löytyvät sukupolvien väliltä. Mieluummin nimettömänä pysyttelevä lukioikäinen nuori pitää taistelua tiedostojenjakoa vastaan turhana

”Ei sitä voi ainakaan mitenkään estää. Sehän on ihan sama jos lainaisin jotain filmiä kaverille, ei se ole siitä maksanut.”

SR Sisuradio/Pasi Myöhänen
pasi.myöhänen@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".