Kalix haluaa hallintoalueeseen

Kalixin kunta on esimmäisenä Norrbottenin kunnista ilmoittanut halunsa liittyä vapaaehtoisesti suomen kielen hallintoalueeseen. Hallitushan ei esittänyt suomen kielen hallintoalueen laajentamisesta Norrbottenissa, vaikka siellä kolmasosa väestöstä puhuu suomea tai meänkieltä.

Kalixin kunnanjohtaja Robert Forsberg on sitä mieltä, että kunnallisen palvelun kehittäminen on aina tärkeää. Ja nyt kun kunnallinen aloitteellisuus on mahdollista on Robert Forsberg valmis liittämään Kalixin kunnan suomen kielen hallintoalueeseen. Hän uskoo myös että kunta selviää tästä helposti.

Kansallisten vähemmistöjen hallintoalue laajeni Norrlannissa saamelaisten osalta, mutta suomen ja meänkielen alueena pysyi vain Tornionlaakso. Tämä ihmetyttää ruotsinsuomalaisia, sillä nykyinen malli, jossa hallintoalue on vain rajan periferiassa, ja mm terveyspalvelut on siiretty naapurikuntiin Kalixiin ja Luulajaan aiheuttaa ongelmia, sanoo Jouni Slagner .

Suomen ja meänkielisiä on asunut pohjoisessa jo ammoisista ajoista alkaen. Nykytilanteen kartoittanut Sisuradion kuuntelijatutkimus paljasti, että noin kolmasosa Norrbottenin läänin asukkaista ilmoitti ymmärtävänsä suomea tai meän- kieltä.

Lisäksi kaksikielisyys hyödyttäisi myös koko läänin liike-elämää eikä vain rajakauppaa. Yli puolet Ruotsin Tornionlaaksossa ostoksilla kävijöistä tulee Suomesta. Tämän oivaltaa ensimmäisenä Kalixin eli Kainun kunnanneuvos Robert Forsberg, joka on valmis liittämään kuntansa suomen- ja meän kielen hallitolalueeseen,

Jos kielipalvelut kansalliselle vähemmistöille voidaan toteuttaa naapurikunnissa Haaparanalla ja Matarengissä eli Övertorneålla niin on se meilläkin mahdollista, Forsberg sanoo. Yhteensä 14 prosenttia Kalixin kunnan asukkaista kuuluu ruotsinsuomalaiseen vähemmistöön.

SR Sisuradio/Juha Tainio
juha.tainio@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".