Koulujen vähemmistöopetus on rehtorien vastuulla

Jokaisen koulun henkilökunnalla tulee olla tietoa kansallisista vähemmistöistä.

Näin toteaa kouluasioiden valvontaviraston, Skolinspektionenin pääjohtaja.

SR Sisuradion kartoitus osoittaa, että Ruotsin opettajakoulutuksissa opetus vähemmistöistä on sattumanvaraista.

- Koulujen rehtoreiden vastuulla on kuitenkin, että opettajat tavalla tai toisella saavat tarvittavat tiedot, sanoo valvontaviraston pääjohtaja Ann-Marie Begler.

Kouluasioiden valvontaviraston tehtävä on seurata, että Ruotsin koulut noudattavat koululainsäädäntöä ja ohjeistusta, kuten esimerkiksi opetussuunnitelmaa. Virasto ei ole tähän mennessä erityisesti tarkastellut, täyttyykö opetussuunnitelman vaade, jonka mukana oppilaiden tulee saada oppia kansallisten vähemmistöjen kielestä, kulttuurista, historiasta ja uskonnosta. Opettajien pätevyys on kuitenkin asia, johon virasto voisi puuttua, pääjohtaja Ann-Marie Begler sanoo.

- En voi sanoa tarkasti, mitä opettajakoulutukseen tulisi sisältyä, mutta me voimme valvoa, että opettajilla on tarvittavat tiedot, jotta he voivat opetussuunnitelmaa noudattaa. Tämä tarkoittaa, että vähemmistötietoutta pitäisi siis löytyä joka koululta.

Valvontavirasto ei siis sekaannut siihen, mitä opettajien tulee saada oppia peruskoulutuksensa aikana, mutta jos opettajat eivät ole saaneet vähemmistöistä oppia koulutukseessaan tulee heille esimerkiksi järjestää jatkokoulutusta. Pääasia on, että opetussuunnitelmaa noudatetaan ja että oppilaat saavat opetusta aiheesta, Begler kiteyttää.

SR Sisuradio/Kaisa Vuonokari
kaisa.vuonokari@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".