Sisuradio Tukholmassa takaisin P6:lle

Sisuradion P2-lähetykset siirretään takaisin P6-kanavalle maanantaista lähtien Tukholman alueella. Se tarkoittaa, että aamukuudesta Sisuradion kuuntelutaajus ei enää ole 96,2 kuten tähän saakka, vaan vanha 89,6.

P2:n kanavavastaava Elle-Kari Höjeberg sanoo, että muutoksella halutaan tehdä P2:sta puhdas musiikkikanava ja P6:sta puhdas kielikanava.

Muutokset eivät koske P4-lähetyksiä: City Sisun aluelähetykset säilyvät Tukholmassakin P4-kanavalla.

Kanavavastaava Elle-Kari Höjeberg, sanoo että Ruotsin radion haluaa selkeyttää kanavarakennetta, ja muutos on mahdollinen juuri Tukholman alueella. 

Höjebergin mukaan P2-kanavan kuulijat eivät ole valittaneet erityisesti suomenkielisistä lähetyksista. Hän kuitenkin tunnustaa, että klassisen musiikin kuuntelijat ovat oudoksuneet vieraskielisiä lähetyksiä.

Höjeberg näkee positiivisena sen, että Sisuradion kuulijoiden tarvitsee Tukholmassa tästä lähin muistaa enää kaksi taajuutta, nimittäin se vanha 89,6 mistä suomenkieliset lähetykset aina ennenkin kuuluivat, ja City Sisun käytössä oleva P4-taajuus 103,3.

Ruotsin radiossa ollaan hyvin tietoisia siitä, että P6-taajuuden kuuluvuus ei ole hääppöinen. Jos ei P6 ei kuitenkaan kuulu, kannattaa SR Sisuradiota kuunnella internetin kautta, sanoo Höjeberg.

SR Sisuradio/Maynie Rantala
maynie.rantala@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".