Suomenruotsalainen kirjallisuus yrittää uudelleen

Tove Janssonin Muumikirjojen kustantaja, suomenruotsalainen Schildts tulee Ruotsin markkinoille. Tuoreen kaupan myötä Schildts ostaa 40 % ruotsalaisesta Alfabeta-kustantamosta. Ostamalla osan Alfabetasta Schildts pystyy markkinoimaan kirjojaan Ruotsissa paremmin.
Ruotsalaisten kustantajien kiinnostus suomenruotsalaisen kirjallisuuteen on ollut laskussa 80-luvusta lähtien. Uuden kaupan myötä kirjat tulevat näkyvämmäksi esimerkiksi kirjakauppoihin lähettettävissä luetteloissa. 1970-luvulla esimerkikiksi Jörn Donner, Christer Kihlman, Henrik Tikkanen ja monet muut olivat suosittuja Ruotsissa. Nyt suosittuja ovat Kjell Westö ja Monika Fagerholm. Englanninkieli on vaikuttanut osaltaan siihen, että muita nimiä ei Ruotsissa näy, uskoo Schildtsin toimitusjohtaja Johan Johnsson.
Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".