Ruotsinsuomalaisilla korkea itsemurhariski

Tänään keskiviikkona vietetään kansainvälistä itsemurhientorjuntapäivää. Itsemurhat lisääntyvät Ruotsissa. Viimeiset kaksikymmentä vuotta itsemurhien määrä on laskenut mutta vuonna 2001 ne jälleen lisääntyivät, ja yli 1500 henkilöä teki itsemurhan. Tämä on kolme kertaa enemmän kun mitä kuolee liikenteessä. Tukholmalainen psykiatrian ylilääkäri Pentti Ranta sanoo, että suhteessa eniten itsemurhia tekevät Ruotsissa asuvat suomalaiset.
Itsemurhien määrä lisääntyy. 90-luvulla itsemurhat vähenivät, mutta nyt niitä tehdään taas enemmän. Oman käden kautta elämänsä päättää vuosittain noin puolitoista tuhatta ihmistä. Nyt itsemurhien määrä on jälleen kasvamassa. Ylilääkäri Pentti Ranta Tukholman Södersjukhuset-sairaalasta neuvoo, että jos epäilee läheisensä hautovan synkkiä aikeita, pitää huolet ottaa puheeksi. (SR Sisuradio/Soili Huokuna)
Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".