Anna Lindh on kuollut

Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh kuoli aikaisin torstai aamuna puukotuksessa saamiinsa vammoihin.
Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh kuoli keskiviikkoisessa puukotuksessa saamiinsa sisäisiin verenvuotoihin. Pääministeri Göran Persson kertoi lehdistötilaisuudessa puoli kymmeneltä torstaiaamuna että hän oli syvällä surulla ottanut vastaan tiedon Anna Lindhin menehtymisestä. Anna Lindh leikattiin ensimmäisen kerran välittomästi Karoliiniseen sairaalaan tulon jälkeen. Kahdeksan tuntia kestäneessä ensimmäisessä leikkauksessa yritettiin tyrehdyttää verenvuotoja rintakehän suurista verisuonista ja Linhdin pahasti vaurioituneesta maksasta. Tunnin tauon jälkeen torstai aamulla kello kahdelta leikkaus aloitettiin uudelleen sisäisten verenvuotojen tyrehdyttämiseksi. Vielä yöllä kello kolmen lehdistötilaisuudessa Anna Lindhin tilaa kuvattiin kriittiseksi, mutta kuitenkin jonkin verran paremmaksi. Anna Lindh menehtyi torstaina kello 5.29.
Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".