Keskiviikko 17.6.

Nuoret kesäleirillä
RSKL:n järjestämä perinteinen nuorten kesäleiri on edelleen suosittu. Niitä on järjestetty jo 60-luvulta lähtien. Viime perjantaista lähtien on 47, 7-13 vuotiasta lasta eri puolilta Ruotsia on viettänyt iloisia leiripäiviä Axevallan kansankorkeakoululla. Viikon tapahtuu vaikka mitä, ja lapset sekä ohjaajat vaikuttavan nauttivan.
Kuuntele:

Sata minuuttia ruotsinsuomalaista historiaa
Tämä on ensimmäinen 10-osaisesta sarjasta

Kun Ruotsi jakautui vuonna 1809, valtakunnan itäosan sivistyneistö, eliitti, sai kolmen vuoden aikana valita, kumpaan valtakuntaan he halusivat kuulua: Ruotsiin vai Venäjään.
   Silloinen eliitti ei ollut kovin suuri, mutta sen panos Suomen syntyyn oli tietysti ratkaiseva. Eliittiä olivat aateliset, upseerit, korkeat siviilivirkamiehet, piispat, yliopistonopettajat, lääkärit ja kauppaporvarit. Lisäksi oli muutamia tuhansia säätyläisiä, joilla ei ollut kovin paljon vaikutusvaltaa.
Kuuntele:

Studiossa Jukka Tuominen