Turska voi paremmin

Itämeren turskan olo on helpottunut, ja varsinkin turskan itäinen kanta voi odotettua paljonkin paksummin.

Kalastusalusten määrää on rajoitettu ja niin turska jää useammin henkiin ja kanta kasvaa, kertoo tutkija Teija Aho kalastusvirastosta.

Teija Ahon mukaan turskan salakalastus on saatu kuriin entistä paremmin. Ruotsi on ollut kärkipäässä kontrollin parantamisessa.

Itämeri tavataan jakaa läntiseen ja itäiseen alueeseen ja erityisesti itäisellä alueella on Teija Ahon mukaan hyvä turskatilanne:
- Siellä turska on pystynyt lisääntymään aika hyvin ja on tullut hyviä vuosiluokkia, mikä on osaltaan vaikuittanut turskakannan kasvamiseen Itämeren pääaltaassa.

Itämeren läntisellä puolella turska voi huonommin, mutta myös siellä voidaan kalastusta hieman nostaa vuoden 2008 hyvän vuosiluokan ansiosta.

SR Sisuradio/Juhamatti Pelkonen
juhamatti.pelkonen@sr.se